Lainaus trafin sivuilta

Ammattipätevyyden jatkokoulutus


Ammattipätevyyden ylläpitämiseksi ja täydentämiseksi kuljettajalle annetaan jatkokoulutusta kuljettajan tehtävän kannalta keskeisissä perustason ammattipätevyyskoulutukseen sisältyvissä oppiaineissa. Jatkokoulutuksessa annetaan kuitenkin aina opetusta turvallisen, taloudellisen ja ympäristöystävällisen ajotavan vahvistamiseksi.

Ammattipätevyys on voimassa viisi vuotta perustason ammattipätevyyden saavuttamisesta, ellei henkilön ajo-oikeus ole voimassa lyhyempää aikaa. Ammattipätevyyden voimassaoloa voidaan jatkaa viideksi vuodeksi kerrallaan jatkokoulutuksella. Jos ammattipätevyyttä ei ole pidetty voimassa jatkokoulutuksella, kuljettaja voi saattaa ammattipätevyyden uudelleen voimaan osallistumalla jatkokoulutukseen. Jatkokoulutus voidaan antaa jaksoissa.

Jatkokoulutuksessa opetuksen kokonaismäärä on 35 tuntia. Opetus on annettava vähintään seitsemän tunnin jaksoissa. Kun opetus on annettu, koulutuskeskuksen on annettava siitä todistus. Jos opetus annetaan jaksoissa, koulutuskeskuksen on annettava siitä todistus kunkin jakson jälkeen.

Mikäli henkilöllä on ammattipätevyys sekä linja-auto- että kuorma-autoluokkiin, hän voi ylläpitää ammattipätevyyden molempiin luokkiin suorittamalla kerran 35 tunnin jatkokoulutuksen viiden vuoden aikana.